Skip to content →

Meistä

Reija Stenius

Reija Stenius on valmistunut Lontoon Central Saint Martin’sista skenografian maisteriksi. Steniuksen tanssitausta on vahvasti butopainotteinen ja hän on opiskellut sitä aktiivisesti vuodesta 2008 lähtien muun muassa pietarilaisen OddDance Theatren ja koreografi-tanssija Ken Main opastuksella. Hän on esiintynyt Sysinä ja Hutera Dance Company -ryhmissä Mirva Keski-Vähälän koreografioissa. Stenius on kiinnostunut erityisesti jokaisen tanssijan yksilöllisistä muistoista ja kokemuksista kumpuavasta persoonallisesta liikkeestä. Skenografina ja tanssijana häntä kiinnostaa liikkeen rajoittaminen objektin, tilan tai puvun kautta. Stenius on ohjannut Raksabuto-tanssiteoksen YIT:n Konepajan työmaalla vuonna 2010 sekä esiintynyt muun muassa Ismo Alangon Ismo&Ishmail -iltamissa Lavaklubilla ja Taidekeskus Sinkassa koreografi Mikko Orpanan teoksessa.

WP_20160203_15_10_23_Pro

Heli Hietala on monialainen helsinkiläinen kuvataiteilija, joka valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2002. Performanssitaiteilijana hän esiintyi ensi kertaa Ars'95- näyttelyssä taidemuseo Ateneumissa yhdessä Aurum-ryhmän kanssa vuonna 1995. Butotanssin vuosien harrastamisen myötä liikekieli on kehkeytynyt performanssitaiteen rinnalla nykymuotoonsa, jota voi nähdä Hutera Dance Companyn ryhmäesiintymisissä ja sooloina taidetapahtumissa. Hietalalle ominaista on rajojen venyttäminen ja outouden tutkiskelu.

Outi Paulus

Outi Paulus on assistentti ja valokuvaaja, joka on opiskellut butotanssia vuodesta 2008 mm. Minja Mertasen, tanssija-koreografi Ken Main ja Hutera Dance Companyn johdolla. Tanssin kautta Paulus on löytänyt liikkeen monipuoliset mahdollisuudet. Häntä kiehtoo jokaisen oma tapa kohdata maailma ainutlaatuisella kehollaan ja sen liikekielellä. Tanssilla Paulus käy vuoropuhelua, luo läheisyyttä ja etäisyyttä. Paulus tutkii tanssissa sitä, kuinka liikkeellä voi piilottaa tai paljastaa, olla näkyvissä tai näkymättömissä sekä itseltään että muilta.

IMG_3859

Iina Ukkonen on Taidekoulu MAA:sta valmistunut helsinkiläinen esitys- ja kuvataiteilija, joka työskentelee muun muassa performanssin ja tanssin parissa. Hänen taustansa on teatterissa ja tanssissa.

Liikekieleensä hän tuo aineksia kontakti-improvisaatiosta sekä muista tanssilajeista, joita on opiskellut. Luomissaan hahmoissa Ukkonen yhdistelee surutta niin mimiikkaa, klovneriaa kuin afrikkalaisia tansseja ja flamencoakin. Teoksissaan hänestä on keskeistä kontakti yleisöön sekä vuorovaikutteisuus. Huumorilla ja improvisaatiolla on merkittävä rooli. Visuaalisuuskin on tärkeää. Butotanssia Ukkonen on opiskellut esimerkiksi japanilaisen tanssija-koreografin Ken Main johdolla ja työskentelyssä Hutera Dance Companyn kanssa.

IMG_3864

Terhi Lilja on opiskellut tanssiterapiaa Outokummussa ja hänen erityisalueitaan tanssissa ovat buto ja kontakti-improvisaatio. Keskeistä hänen työskentelyssään ovat improvisaatio, prosessinomaisuus sekä vastuullinen ympäristösuhde. Liljan tanssi perustuu usein hahmoihin ja tarinoihin, joskus esitykset ovat lähellä performanssia.Yhteistyössä ja ryhmissä toimiessaan hänestä monitaiteellisuus ja terapeuttisuus ovat hyviä lähtökohtia. Lilja on esiintynyt viime vuosina Hutera Dance Companyn lisäksi muun muassa pietarilaisen Oddance Theatren ja Pohjois-Karjalan tanssijoiden Vimma-kollektiivin esityksissä. Hän on Osuuskunta Lilithin jäsen.

 

Mirva Keski-Vähälä


Entinen jäsen Mirva Keski-Vähälä on helsinkiläinen tanssitaiteilija, koreografi, tanssin opettaja. Keski-Vähälän työskentely pohjautuu hänen kokemukseensa tanssitaiteen, tanssiterapian, teatterin ja visuaalisen taiteen kentällä. Koreografina ja opettajana hän kunnioittaa jokaisen ihmisen ainutlaatuista historiaa ja kannustaa oman ilmaisutavan ja -kanavan löytämiseen. Keski-Vähälä on ohjannut tanssia ja kuvataiteita laajasti erilaisille ryhmille ja yhteisöille, mukaan lukien erityisryhmät, mielenterveyskuntoutujat ja vaikeavammaisten ryhmät. Hän on valmistunut tanssijaksi Pohjois-Karjalan ammattiopistosta vuonna 2007. Lisäksi hän on opiskellut mm. tanssiterapiaa Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa, kuvataiteita Snellmann-korkeakoulussa ja kouluttautunut lukuisilla kursseilla mm. Tero Saarisen johdolla.

Keski-Vähälä on esiintynyt omilla teoksillaan mm. Kuopio tanssii ja soi - festivaalilla 2008, Manege Central Exhibition Hall `ssa Pietarissa 2009, OuDance festivaalilla 2012 ja Dans i Mörkret- festivaalilla Skellefteåssa Ruotsissa 2012. Lisäksi hän on tehnyt useita teoksia omille ryhmilleen Performanssiryhmä Sysinälle ja HUTERA Dance Companylle vuodesta 2009 lähtien. Keski-Vähälä on tanssinut mm. koreografien Johanna Tuukkanen, Sally Davison (UK), Saburo Terhigawara (JAP), Ken Mai (JAP) ja Grigory Glazinov (RUS) teoksissa.

Sally Davison

Entinen jäsen Sally Davison (FIN / UK) on koreografi ja tanssitaiteilija Espoosta. Davison on Kaaos Company -tanssiryhmän taiteellinen johtaja ja keskittynyt vammaisten ja ei-vammaisten tanssijoiden tanssinopetukseen Suomessa ja Australiassa. Hän opettaa DanceAbility -metodia viikottaisissa työpajoissa, festivaaleilla ja DanceAbility Finlandin erilaisissa tapahtumissa sekä luennoi aiheesta seminaareissa, Suomessa ja ulkomailla. Davison on myös ensimmäinen opettaja Suomessa, joka sai DanceAbility Internationalin sertifikaatin.

Davison haluaa tanssia kaikenlaisten ihmisten kanssa ja on kiinnostunut erityisesti tanssin ja improvisaation tekemisestä helpommin lähestyttäväksi. Häntä inspiroi erityisesti tanssiminen luonnossa.